Kirjoittaja Aihe: Pallasretki mannerlaatan reunalle (2013)  (Luettu 1674 kertaa)

Poissa Antsu

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 73
Pallasretki mannerlaatan reunalle (2013)
« : 11.09.13 - klo:11:02 »
Pallasretki mannerlaatan reunalle

Omassa mielessäni pallaksen kalastaminen oli aika uusi juttu. Parin viime vuoden aikana kaveripiiristä oli alkanut tihkua tietoja komeista pallaksista ja niiden kalastuspaikoista. Kissakalojakin oli jo saatu kamalasti, joten jotain uutta oli mielenkiintoista keksiä. Pari jykevää Jäämeren tärppiä oli myös jäänyt mieleen ja ajatus ”olikohan se pallas?”.

Reissun realisoituminen kesti pitkään. Reissun pääpuuhamies oli liikkeellä sillä ajatuksella, että katsotaan sääennusteet ja tehdään lähtöpäätös vasta kun päivää/paria ennen näyttää hyvältä. Hyvä systeemi, koska ennen ja jälkeen reissuamme tuuli ja satoi poikittain. Säiden huomioon ottamisen mahdollisti se, että hänellä on käytössä oma vene ja majoituspaikankin kanssa asiat sai sovittua joustavasti. Itsellä olikin hiukan haasteellisempaa, kun piti varata vuokravene. Viimehetken varaus johti siihen, että se olikin melkoinen.

No, reissu alkoi elokuun viimeisenä lauantaina Merimaskusta. Nappasin reissukaverin Teron mukaan ja hänellä olikin jo kokemusta pallaksen kalastuksesta ja ammattitaitoa sekä kalastusoppaana että venekorjaajana. Viime vuonna samoilta paikoilta oli tullut noin 50 kg pallas. Kahden ja puolen päivän aikana 9 kalaa veneeseen. Näitä siinä ajaessa sitten hehkuteltiin. Ensimmäinen yö oli varattu Enontekiöltä Hetan majatalossa. Perinteisen Norjan evään (Jopparin pizza tuplaporonlihalla) jälkeen Pellossa kuitenkin todettiin, että on liikaa virtaa kintaissa. Majoitus peruttiin ja päätettiin ajaa samoilla silmillä Euroopan ääreen. Matka meni lähes loppuun asti hienosti. Kaverit varoittelivat koirista, joilla on naulakko päässä. Niitä oli näkynyt matkalla paljon. Marko ja Sami olivat lähteneet louhimaan etelästä vene persuksissaan jo edellisenä iltana ja olivat meitä hyvin edellä. Mekin saavuimme Gjesvaerin kalastajakylään keskellä yötä ja painoimme puuta. Nukkumapaikkamme oli pieni metaanin ja kuorsauksen täyteinen koppi. Tero vastasi ensimmäisestä ja minä jälkimmäisestä. Samalla Marko ja Sami nukkuivat viereisessä sviitissä lihapiiraita ja Frukt Simpansia massuissaan.

Seuraavana aamuna lähdimme ensitöiksemme hakemaan venettä. Vuokraaja esitteli itsensä Mr Fixiksi. Mekin esittelimme itsemme ja sen jälkeen olimmekin Terroo and Unterroo (keharit etelästä). Vuokraveneemme oli nimeltään Paltus. Parhaat päivänsä kauan sitten nähnyt kuusimetrinen puoliplaanari, jonka perään oli pultattu Yamahan 50 hp nelitahti. Komea parta kasvoi vesirajassa. Se oli vene, joka oli jäljellä. Olimme tässä vaiheessa vielä toiveikkaita. Hetkeä myöhemmin merellä havaitsimme asioita. Ensimmäinen havainto oli, että välipohja eli aallokossa voimakkaasti. Se hetkui, notkui ja näytti pahalta. Toinen havainto oli, että ohjauspulpetti oli kiinni vain välipohjassa ja vain sikaflexillä. Ratti heilui sivusuunnassa noin 15 senttiä aallokossa ja pleksilasi oli niin ohutta, että en ole sellaista veneessä koskaan nähnyt. Kolmas havainto oli, että veneen perälauta oli revennyt molemmilta puolilta perämoottorikiinnikkeiden ympäriltä. Repeämät aukeilivat aallokossa noin 1cm levyisiksi.

Kuolemanpelon, vitutuksen ja kauhean päänsäryn siivittämänä pompin veneen keulassa ylös alas kohtalaisen 25km merimatkan ottipaikoille. Viimeisen havainnon jälkeen matkavauhti tippui aika tavalla, onneksi. Vene oli suunniteltu noin puolet pienemmälle moottoriteholle ja alle kymmenen solmun nopeuksissa liikkui aivan mukavasti. Sen jälkeen Paltus muuttui ihmistehosekoittimeksi. Näitä kokemuksia vasten oli mielenkiintoista havaita Markon ja Samin olevan jo ottipaikoilla. Heillä oli käytössään Markon uusi Silver Eagle 650WA, 150hp Mercuryllä, varamoottorilla, Simradin tupla-navioniikalla, tutkalla, AIS:llä, vhf-puhelimella, Tolkienin näkykivillä ja Disneylandilla. Meillä oli kännykät, eikä kenttää sekä perämoottorin käynnistyksessä sammuva karttaplotteri. Sitä paitsi pojat olivat saanet parin kalastustunnin aikana jo kolme pallasta, joista kaksi rokastamalla. Ja meno näytti hyvältä. Jatkuvaa porrasuittoa ja tiukka ote. Kalastuskoneet. Meillä maanantai meni tyhjää kalastaessa ja itselläni kauhean pääkivun vallassa. 1600km ja valvominen kostautui ja Buranat olivat mökissä. Toimme sentään kalattomuuden mukanamme ja pojiltakin jäivät enemmät  saaliit saamatta. Hienouden kruunasi vielä se, että vetäisin upouudella Tican 30lbs merivavalla vastaiskun johonkin hipaisuun jigissä ja se katkesi tyvestä. Ei mennyt putkeen, ei. Illalla Mr Fix paineli akkuporakoneen kanssa Paltukselle ja teki siihen jännittävät lattarautaviritykset, joiden oli määrä estää perämoottoria repeämästä irti ja meitä kuolemasta. Hän ajatteli myös ääneen, että "Should I burn the whole shit?". Hyvä meininki.

Tiistai avautui toiveikkaampana päivänä. Paitsi, että kelani Shimano Torium 30 tuhoutui jo aamupäivästä. Olin ilmeisesti laittanut kammen kiinnitysmutterin liian piukalle, koska sen kiinnityspiste mureni käsiin kesken kalastuksen. Jaah. Sitten jäljellä oli enää Penn Commander Pro ja Shimanon iso haspeli. Uumoilin Vanhus ja Meri –tyyppistä taistelua ison pallaksen ja haspelin kanssa. Sen jalka notkui pelkästä kelauksesta. Vieheinä uitimme isoja kalajigejä. Minulla oli Stormin mallistoa ja Terolla Kineticin Big Bob. Jossain vaiheessa hänelle jyssähtikin kunnolla. Kaivoin kameran ja aloin videoinnin. Pallaksen jumputuksen tunsi selvästi ja näki myös, että kala oli kunnon kokoinen. Onneksi olimme saaneet haikoukun lainaan Mr Fixiltä. Kun vihdoin sain sen pallaksen suuhun, se oli tehnyt ainakin neljä syöksyä pohjaaan ja Tero oli punainen ja pisaroi hikeä. Melkoista vatkausta pallas teki veneen vierellä ja laita notkui. Kahden miehen voimalla vedimme kalan veneeseen ja mittaa ei tietenkään ollut. Uskalsimme raaputtaa Paltuksen pohjaan merkinnät pituudesta, vaikka pelotti pohjan puhki meneminen. Myöhemmin mittasimme ne ja Pallaksen pituus oli 158 cm. Sen pituista kalaa on muuten jumalattoman vaikea päästää takaisin mereen. Ei sitä jaksa nostaa, kun ei saa kunnon otetta limaisesta kalasta ja jaloille tukea kalasta limaiselta veneen pohjalta. Hyvä, että ei kuollut koko kala käsiin. Viimein saimme sen ujutettua laidan yli takaisin. Peli oli auki. Taulukon mukaan pallas painoi 55,5kg. Itse kalastin koko päivän komeita keiloja, turskia, seitä ja koljia... Pariin kiloon asti taisin päästä. Mutta ei mielestäni Markolla ja Samillakaan häävisti mennyt. En muista yksityiskohtia, mutta olisiko joku metrinen kala tullut?

Keskiviikkona sähläsimme osan kalastuspäivästä lähtemällä merta edemmäs kalaan. Jälkeenpäin kyselin itseltäni, että eikö yli kymmenen norjassakäyntivuoden aikana ole oppinut, että jos vene on pelkkää pahvia ja paskaa, niin sillä ei kuulu lähteä mannerlaatan reunalle, yksin ja ilman kommunikointivälineitä. Luonnonvalinta toimii todennäköisesti. Jos tulevaisuudessa ymmärtäisi sen, niin olisi hyvä. Mutta pallasura aukesi! Sain ainakin neljän kilon pallaksen! Olin kyllä siitäkin aivan mehuissani, sillä elämän ensimmäinen. Sitä paitsi iski terhakasti jigiin matalasta vedestä. Ihmettelin ääneen, että milläs se nyt nostetaan. Teron lakoninen lausahdus: ”No esimerkiksi perukkeesta nostamalla” palautti pallaskiimasta takaisin todellisuuteen. Ikke isomus. Mutta toista kuin keilat. Muuta järkevää ei sitten saatukaan. Teron ilme alkoi synketä. Muistot viime vuoden pallas-ilakoinnista olivat ilmeisesti mielessä. Marko ja Samikaan eivät saaneet oikein mitään paljoa järkeviä kaloja. Ja Tero muisti heitä iltaisin näyttämällä kuvaamaani pallaksenväsytysvideota kannettavalta. Poikien mielialan uintisyvyyden saattoi mitata räikän lauluna.

Torstaina minäkin sain pallaksen! Jyssähti hienosti keltamustaan Stormin kalajigiin. Pumppausta, ilakointia, yksi kunnon syöksy pohjaan ja haikoukku suuhun. Pituutta 115 cm, eli taulukon mukaan 18 kg. Sitä oli hauska fileoida illalla. Ja mielialaa ylensi vielä sekin, että me olimme kaloilla kunnon johdossa, vaikka Marko ja Sami tekivät lujasti töitä. Jatkuvaa porrasuittoa, jäpitystä ja yritystä. Kalastuskoneet. Meillä homma oli rennompaa. Siitä esimerkkinä perjantain viimeinen pallas, jonka Tero sai kun olimme ensin molemmat ottaneet pienet nokoset. Hän laski Big Bobin pohjaan ja sieltä jymähti kala kiinni. Se tuli ylös ilman mutinoita, kuten myös hänen aamupäivästä saamansa 135 cm pitkä (väitti kyllä pidemmäksi...) pallas oli tullut. Se ei tehnyt ensimmäistäkään syöksyä, mutta aloitti haikoukku suussaan veneen laitaa vasten sellaisen menon, että hirvitti. Paltus notkui, mutta kesti. Kalamiehet ottivat rauhallisemmin. Vitsailtiin siitä, että ei tarvi niin kovasti hötkyä ja sätkiä, kun on vaan hyvin terässä oleva pallas-aisti. Sitten vaan pudottaa jigin auki olevaan suuhun… Ai niin. Commander Pro tuhoutui. Alkoi kampi pyöriä molempiin suuntiin. Onneksi Terolle lainattu Penn Senator oli käytettävissä kun Tero kalasteli Shimano Tekota 600:lla ja Motonetin alelaarista kahdellakympillä ostetulla Mitchellin vavalla.

Reissun tuloksena oli siis meidän veneeseen viisi pallasta, joista kaksi otettiin ruuaksi. Koot olivat kiloina arvioituna noin 55, 35, 18, 15 ja 4. Jäin siihen käsitykseen, että Marko ja Sami eivät saaneet kovin isoja kaloja tällä kertaa. Joitain ison oloisia kyllä irtosi. Hyvää kalastusta ja kovaa yritystä kuitenkin. Ja erikoisia tapahtumia. Me näimme kyljellään hyppivän ison lohen, joka loikkasi melkein veneeseen. Sen lisäksi näimme killer whalen, joka paineli kohti lähivuonoa ja päästeli metallisen kuuloisia henkosia aina pintaan tullessaan. Marko ja Sami näkivät pallaksen pinta-ajon, eli kalan jahtaamassa toisia kaloja aivan pinnassa lätkyttäen. Ja Mr Fix oli myös jännittävä luonnonilmiö. Hänellä oli letukassa kylän suurin pakoputki.

-Antsu-



« Viimeksi muokattu: 04.04.14 - klo:07:40 kirjoittanut Antsu »