Kirjoittaja Aihe: Kauden 2012 tulokset  (Luettu 15298 kertaa)

Poissa JSR

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 41
Kauden 2012 tulokset
« : 04.09.12 - klo:22:21 »
Vielä on kautta jäljellä, mutta veikkaan, että kuitenkin suurin osa foorumilaisista on jo tämän vuoden reissunsa tehnyt.
Mitenkäs itsekullakin kausi sujui? Tuliko suuria tai muuten vain paljon. Oliko heikompia päiviä jne. Tai muuten vain onnistuneita retkiä.

Omalla kohdalla jäi 10kg raja tällä kaudella rikkomatta, mutta tyytyväinen olen kun sain reilu 8kg sein, useita muita yli 5kg seitejä (aiemmilla kausilla ei ole edes 2kg mennyt rikki) muutaman 5 kiloa hipovan kissan, jokunen reilu 9kg turre ja pääsin hetken vääntämään kättä TODELLA SUUREN ruijanpaltaan kanssa, niin voin sanoa olevani ihan tyytyväinen. Ainoa miinus on, että se pallas ei suostunut tälläkään kaudella ylös saakka. Kesäkuussa CCC:llä muutama vieraili siimassa, samoin elokuussa Varangin pikavisiitillä lätty kävi raapimassa jigiä, muta kun ei.
No, on sitten tavoitetta ensi kaudellekin  ;D
Ja kun kesäkuun alun Arnöyan reissu pienistä takaiskuista huolimatta oli varsin onnistunut, varsinkin kun reissulle osallistuneet Norjan noviisit olivat enemmän kuin tyytyväisiä reissun antiin, niin kausi saa puolestani positiivisen arvosanan.

Poissa Kristian

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 258
    • PIRAYHAJ
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #1 : 05.09.12 - klo:07:35 »
Terve,

Kolme uutta enkkaa:

Pallas 34,5kg
Turska 11,5kg
Seiti 7kg

Ja vuoden 2013 tavoitteet = Seiti yli 10kg + Kissa (ei ole näitten vuosien varrella noussut yhtäkään)  ;D

Poissa Vesa H

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 54
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #2 : 05.09.12 - klo:18:35 »
Turskaa rannalta niin pirusti, isoin tosin "vaan" 3,55kg Oma enkka jokatapauksessa
Teoriassa, kun noilla mun vermeillä pystyy kuitenkin heittään sinne lähelle 150m niin kyllä niillä syvyyksillä luulis isompiakin olevan, tavoitetta siihen suuntaan siis ensi kaudelle :)

Poissa turskatti

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 33
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #3 : 05.09.12 - klo:19:28 »
Eka ns. Pallasreissu antoi saaliiksi viisi pallasta, joista kaksi parasta 36,5kg ja 21,5kg.  :)

Poissa joro

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 297
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #4 : 06.09.12 - klo:21:22 »
röstillä vietetty viikko oli taas opettavainen.
makrilleja opittiin onkimaan kesällä -11 ja hyvin tuo sujui tänä vuonnakin.
isännältä kysyttiin, että saako röstiltä puna-ahvenia. hän näytti plotterista paikan ja mika merkkasi pituus- ja leveyspiirin tiedot paperille, joiden
mukaan seuraavana yönä ajettiin pelipaikoille pudotettiin pyydöt 120m syvälle ja kelattiin puna-ahvenia veneeseen. (tosin minä sain paljon keiloja ja
vasta juuri ennen pois lähtöä pari puna-ahventa.
suurimmat turskat saatiin viimeisenä kalastus päivänä, ne oli arvio punnittuina yli kakskymppisiä, ne laskettiin takaisin uimaan.
seitejä ongittiin syöttikaloiksi.
paltaita tuli enemmin kuin koskaan aiemmin. oma pallas enkkani on nyt tasan 50 kg.

Poissa Sami75

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #5 : 09.09.12 - klo:03:12 »
Kesäkuun eka viikko tuli vietettyä eteläisessä Norjassa. Varsin mukava reissu, säät suosivat ja kokeneempien Norjan kävijöiden matkassa tuli kokeiltua erilaisia uusia juttuja. Uusia lajeja oli tarkoitus tavoittaa ja siinä onnistuttiinkin.
Omalle kohdalle osui uusia lajeja ainakin seuraavat: Lasikampela, punakampela, makrilli, lyyraturska, molva, blåkäft (mikälie suomeksi), kissa sekä sinihuulikala, ilmeisesti sekä uros että naaras, ovat aika eri näköisiä. Saattoi jokin unohtuakin. Näin melko noviisina lajeja kertyy ihan mukavasti. Muillekin uusia lajeja tuli, toiseen veneeseen sattui pari piikkihaitakin.
Kokemus oli senkin takia mielenkiintoinen, että on hieman eri asia ajaa Suomi pystyyn ja sitten loppurykäisy Norjan puolelle, kuin ajaa Norjan läpi liki leveimmältä kohtaa. Tunneleita ja mutkia oli ihan riittävästi.

Poissa jester burk II

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 106
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #6 : 09.09.12 - klo:11:44 »
Missä kävit ? Itse olemme menossa Romsdalsfjordenille muutaman päivän päästä. Itseä kiinnostaa enempi eri lajien bongaus kuin kaiken aikaa jahdata ns isoa kalaa otsa rypyssä. Tällä kertaa tarkoituksena on lyödä viime vuoden reissun 17 lajia ja tursas. Tuo Blåkjeft(NO), Blåkäft(SE) taitaa olla Sinisuusimppu Suomeksi. Sinihuulikalanaaras eroaa uroksesta täysin väriltään ollen punaruskea.

Poissa Sami75

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #7 : 09.09.12 - klo:12:55 »
Paikka oli Liarvåg Boknafjordenissa. Oma saldo taisi olla 12 lajia yhteensä ja meidän veneen kaikkiaan 22 lajia. Eipä tuotakaan kovin otsa rypyssä tullut jahdattua.

Noita huulikaloja taisi tulla muitakin lajeja ja simppuja myös. Matkassa oli todellinen bongari, jolla virtaa riitti nypytellä onkivavalla ja pikku koukulla noita. Sinihuulikalauros on tosiaan nimensä veroinen ja naaraankin tunnistaa tuosta punaruskeasta väristä ja täplistä selässä pyrstön tyvessä.

Sinisuusimppuja löytyi yhdestä kohdasta, jossa syvyyttä taisi olla jotain 80-100 metriä. Jos nyt oikein muistan :-\ .

Mökkikylä oli muuten täynnä saksalaisia. Niitä veijareita ei lajibongaus kiinnostanut, vaan tavoitteet olivat aikalailla toisenlaiset ::). Mutta ihan sovussa siellä mahduttiin olemaan.

Poissa jyrki

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 215
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #8 : 11.09.12 - klo:14:43 »
Omasta kesästä jäi mieleen heinäkuun pikareissu Andorjalle, jossa täyttyi yksi haave, kun veneeseen nousi 10 kg merikissa. Viitisenkymmentä kissaa piti kalastaa, ennen kuin raja meni rikki. Samalla reissulla serkkupoika nosti veneeseen 11 kg pallaksen, joka oli miehelle ensimmäinen. Muutenkin kalaa tuli hyvin. Loistokeikka, vaikkei veneessä oltu edes kahta täyttä päivää. Joskus on tuurit kohdallaan. Toinen kesän vähän mainittavampi kala oli 13 kg turska. Kulunut kesä oli myös erinomainen makrillinkalastukseen. Makrillia nousi niin Andorjalta, kuin Mo i Ranastakin.  Savustuspönttö kävi kuumana  :)

Poissa K.K

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 18
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #9 : 11.09.12 - klo:15:09 »
Tuo mainittu Romsdalfjord on muuten ihan mainio paikka, kaksi viikkoa siellä jälleen tänä kesänä vierähti. Lajikirjoa löytyy.
Kertokaahan kuulumiset kun palaatte !

Ainut vaan että todellakin mutkia ja tunneleita riittää kun sinnekin asti lähtee, kauas on pitkä matka, eikös se niin mene...

Mökkikylässä saksalaisten keskellä oli meilläkin lomatunnelma, tosin aika leppoisaa porukkaahan tuo oli,
en uskalla kyllä heittää edes arviota kuinka paljon kiloissa he nostaavat kesän aikan seitä ylös tuollakin vuonolla,
parhaimmat kun ovat paikan päällä kuulemma kolmekin kuukautta...ja tahti näytti päivittäin aika kiivalle... ::)


Poissa Kristian

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 258
    • PIRAYHAJ
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #10 : 15.09.12 - klo:08:29 »
No voi pojjat,

Tuli Torstaina vähä yllättäen varattua lentoliput Vasa-Trondheim-Vaasa = vielä voi tulla lisää uutta tulosta kaudelle 2012 ;D
Eli 3viikon päästä tähän aikaan istun lentsikas ja viikko kalastusta odottaa ........

Poissa Sami75

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 20
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #11 : 16.09.12 - klo:22:33 »
Ihan loppukauden reissut antaa vähän voimia talveen ja lyhentävät odotusta seuraavaan kauteen.
Kavereita parhaillaan kahdessa paikassa Jäämerellä, toisista ei ole vielä mitään kuulunut, mutta toisilla ekana päivänä kolme metrin puhkaisua pallaksella. Hieman korpeaa kärvistellä kotona uutisia odotellen, mutta kun ei pysty jigivapaa raskaampaa vielä heiluttelemaan, niin minkäs teet  >:(. Ei auta kun yrittää saada paikat kuntoon kevääksi.

Poissa Sampsa

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 92
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #12 : 23.09.12 - klo:15:06 »
Meillä jäi tämän kauden saaliit melko pieniksi, mutta eipä tuo toukokuun loppu CCC:llä ihan hukkareissukaan ollut.
Suurin taisi olla 16kg turska, joka osui ensikertalaiselle. Hieman myöhemmin taisteli hetken myös ilmeisesti suurpallaksen kanssa, hetken jo mietin, että kumpi vie kumpaa..  :D Noh, lukko poikki (heikoin lenkki tällä kertaa) ja saaliina siis yksi vakituinen kävijä lisää.  ;D

Koko neljän hengen ryhmä sai kuitenkin ensimmäiset pallaksensa! Itselläkin jo monta vuotta takana, mutta yhtäkään pallasta en
ollut saanut laidan kuivalle puolelle. Kymmenkunta pallasta viikossa, joista kaksi ylitti metrin rajan täpärästi.

Sei saapui rantaan meidän viimeisenä kalastuspäivänä, sillä saralla reissun ensimmäinen ja suurin jäi 2kg paikkeille.
Koitin tuota vielä hetken liottaa syöttinä, mutta kotiinlähtö lopetti sen leikin lyhyeen.

Turskaa, keilaa, pikku pallasta ja muutama kissa, siinä viikon saldo. (kalastuspäiviä taisi olla neljä, oli melko kovat kelit..)

Jokin n. 10cm simppu uutena lajina, 500g pilkillä.  8)

Ens kesänä taas pöytälevyn perässä. On hieman hampaankolossa noiden karkuutusten suhteen. :D
Ku kaikki muutkin aina saa..

Poissa l-e-i-s-k-a

  • Norjan merikalastuksesta kiinnostunut
  • Viestejä: 3
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #13 : 24.09.12 - klo:06:14 »
saltstraumenista 18kg turska  oli kesäkuun reissun isoin kala :)

Poissa jester burk II

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 106
Vs: Kauden 2012 tulokset
« Vastaus #14 : 24.09.12 - klo:12:57 »
Kotiuduttiin juuri eilen Romsdalsfjordenin reissulta. Lajikalastus sujui hyvin, vain isompi Sei ja Turska olivat kateissa. Makrilleja sen sijaan oli tajuttomasti,melkein minne tahansa litkan tiputti oli heti useampi kala kiinni. neljän hengen porukan lajimäärä oli 19 kpl eri lajia, suurin kala mrs Burkin saama 7,76 kg:n keila. Saaliiksi saatiin seuraavat lajit:
-Turska
-Sei
-Valkoturska
-Kolja
-Pikkuturska
-Lyyraturska
-Molva
-Keila
-Viherhuulikala
-Sinihuulikala
-Ctenolabris rupestris
-Rengashai
-Pikkuhai
-Nokkakala
-Makrilli
-Kurnusimppu
-Pikku Puna-Ahven (Sebastes viviparus)
-Hietakampela
-Lasikampela