|
|
 |
« : 31.07.11 - klo:17:46 » |
|
Jeps, eli kevään arnöyan reissun jälkeen olisi nyt tarve uudelle hyrrälle.
Edelliset, Viva salty HC ja joku stormin halpa iso hyrrä antoivat molemmat periksi samalla reissulla. Onneksi Viva petti vasta viimesenä päivänä, mutta jäipä toisaalta se suurpallaskin kasvamaan.
Nyt olisi siis haussa jokin KESTÄVÄ, hinta/laatusuhteeltaan hyvä, sekä jarruvoimaltaan riittävä hyrrä, jonka tulisi vetää se >200m 0,50mm siimaa, eikä nopea välityskään olisi pahitteeksi. Ens kesänä aion sen suurpallaksen nostaa, eikä se saa jäädä uudestaan kiinni siitä, että kela pettää.
Vivastahan hajosi siis puolan lukitus"kieli", joka pamahti poikki, kun lätty päätti vaihtaa menosuuntaa muutaman metrin päässä veneestä. Jarruvoima oli siis vivassa sinänsä riittävä, että kun sen väänsi hampaat irvessä kiinni, niin vaikka jarru siimaa päästikin, se oli silti vahvempi, kuin se kieli siellä hammasrattaalla.
Budjetti uuden kelan suhteen elää fiilispohjasesti. Voin siitä maksaakin, jos on oikeasti hyvä ja kestävä kela kyseessä. Ehkä kuitenkin alle 300e keloissa olisi kiva pysyä.
Vinkkejä ja kokemuksia/ suosituksia kaivataan nyt kipeästi ja luulen, että tämä on juuri oikea paikka asiasta kysellä, kun tiedetään mitä se meininki siellä jäämerellä on. puolan lukitus"kieli", joka pamahti poikki, kun lätty päätti vaihtaa menosuuntaa muutaman metrin päässä veneestä. Jarruvoima oli siis vivassa sinänsä riittävä, että kun sen väänsi hampaat irvessä kiinni, niin vaikka jarru siimaa päästikin, se oli silti vahvempi, kuin se kieli siellä hammasrattaalla.
Budjetti uuden kelan suhteen elää fiilispohjasesti. Voin siitä maksaakin, jos on oikeasti hyvä ja kestävä kela kyseessä. Ehkä kuitenkin alle 300e keloissa olisi kiva pysyä.
Vinkkejä ja kokemuksia/ suosituksia kaivataan nyt kipeästi ja luulen, että tämä on juuri oikea paikka asiasta kysellä, kun tiedetään mitä se meininki siellä jäämerellä on.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 31.07.11 - klo:17:49 kirjoittanut Sampsa »
|
tallennettu
|
Ku kaikki muutkin aina saa..
|
|
|
|
jyrki
Vakavampi harrastaja
Poissa
|
 |
« Vastaus #1 : 31.07.11 - klo:22:21 » |
|
Minulla ja aika monella tutulla on käytössä Avetin keloja. Itselläni on käytössä mxl malli, jolla on hintaa vajaat 200 euroa. Siinä ainakin yksi vaihtoehto harkittavaksi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Tarvo
Norjankävijä
Poissa
|
 |
« Vastaus #2 : 01.08.11 - klo:20:40 » |
|
Jepujee
Täältä myös ääni Avetille. Oivallinen hinta/laatusuhde. Jämy kela jossa sisuskalut rosteria ja kuori jyrsittyä alumiinia. Vipujarru, ei siimanohjainta eikä IAR:ää joten rikkoutuvua osia noin nolla. Mulla käytössä MXJ yksi- ja kaksinopeuksisina. ROK-MAX:ilta löytyy sopurahalla.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Early to bed, early to rise, fish like hell and tell no lies!
|
|
|
|
|
|
 |
« Vastaus #3 : 03.08.11 - klo:00:13 » |
|
Iskän kanssa on hommattu merikeloiksi pelkästään isoja Döörejä ja Penn GT/GTO. Niillä on väsytelty ilman ongelmia mm. 9.2kg sei ja useita pienempiä otuksia. Kolme viikkoa sitten Lyngenin vesillä Pennin GT2 LC meinasi joutua kunnon kestotestiin, kun vaappuun iski iso pallas. Ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan millä vauhdilla ja voimalla sellainen mörkö spurttaa, kyyti oli kieltämättä huimaa. Valitettavasti vain kestotesti jäi pahasti lyhyeksi, koska 100lb Spiderwire hankautui poikki jo parissa minuutissa.  Ehkäpä kelan jarru/räikkä olisi kestänyt sulamatta rääkin loppuun asti, takuuseen en voi mennä. Kannattaa tosiaan jättää halpiskelat kotivesille pikkukalojen pyyntiin, ja panostaa muutama kymppi enemmän kalliimpiin/tunnetuihin merkkeihin. Mahtaneeko kaikki halpiskelat kestää kunnolla merivettäkään...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
 |
« Vastaus #4 : 04.08.11 - klo:18:02 » |
|
Ainoat döörit jotka meillä ovat kestäneet, ovat ne joita ei ole käytetty. Avet ja Shimano ovat olleet kaikkein huolettomimmat vaihtoehdot. Omat kriteerit nykyään ovat vipujarru, ei siimanohjajaa, takasalpaa tai juuri muitakaan liikkuvia (=rikkoontuvia) osia.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
 |
« Vastaus #5 : 06.08.11 - klo:20:17 » |
|
Lainkaan väheksymättä kokemustasi dööreistä/penneistä, mutta otin -09 kesällä n. 8kg sein ylös ilman ongelmia haspelilla, mallia Shimano Solstace 4000RH ja mielestäni lähes kelan kuin kelan tulisi kestää moinen. UL vehkeet onkin sitten toinen juttu. Solstacen jarru otti kyllä kieltämättä siipeensä siinä touhussa, mutta on yhä käyttökelpoinen, vaikkakin aktiivikäytöstä poistettu.
Näkemättä kyseistä yksilöä, taistelun perusteella väittäisin, että tämä Vivan rikkonut pallas oli +50kg ja nyt haluan kelan, joka tiedetysti kestää sen touhun, jos osuu toinen moinen kohdalle vielä. Döörit ei ole mun juttu, eikä mielestäni oikea väline noille vesille. Penn keloja en ole ainakaan toistaiseksi kokeillut, enkä omaa mitään tietoa tai fiilistä asian suhteen.
Ensi kesän reissu suuntautuu suurella todennäköisyydellä Arnöyalle, mistä mahdollisesti ajellaan sitten myös Vannöyan puolelle, jollei "oman" saaren nurkilta tunnu pallia löytyvän.
Tämän vuoden saaliit olivat kuitenkin muuten hyvät, turskaa 3-22kg, (haitaksi asti, ekan päivän jälkeen paiskottiin viikon varrella kymmenittäin 10-16kg tursakkeita takasin kasvamaan..) seitä, joista suurimmat 10kg molemmin puolin, sekä kissoja 3-8kg, eikä vivan tahi stormin hyrrillä ollut mitään hätää näiden kanssa. Kaksi vivaa kuitenkin rikottiin, joista ensimmäinen ilmoitti vikakoodiksi user.exe (hanska siimanohjaimen välissä ja 14kg turska siiman toisessa päässä, siis voimalla kampeamista ja siimanohjaimen koneisto rikki. Toimii kyllä vielä, kun nypättiin turhat liikkuvat osat irti!) ja toisen vikakoodina tosiaan suurpallas. Hajonnut stormi oli jo viidettä kertaa jäämerellä, vikakoodi selvittämättä, kun ei oo jaksanu avata. 40e kelaksi stormi palveli kyllä kiitettävän hyvin ja kauan!
Mutta jatketaan toki keskustelua aiheesta, onhan tässä taas lähes (loputtoman pitkä) vuosi aikaa varustautua ensi kauteen!
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.08.11 - klo:20:20 kirjoittanut Sampsa »
|
tallennettu
|
Ku kaikki muutkin aina saa..
|
|
|
|
|
|
 |
« Vastaus #6 : 07.08.11 - klo:07:46 » |
|
Kehuja meidän porukassa on tosiaan keränneet Avetin MXL ja Shimanon TLD sekä Torium. Tuosta Avetista saattaisin nyt ostaessa tarttua pykälää tai kahta suurempaan malliin, etenkin jos harrastaa syvänmerenkalastusta puna-ahventen tai muiden syvällä olelevien lajien perässä. Myös Daiwan Saltist LD voisi olla kiva, mutta kokemuksia ei ole.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
joro
Vakavampi harrastaja
Poissa
|
 |
« Vastaus #8 : 28.08.11 - klo:12:02 » |
|
tuo jyrkin mainitsema Alutecnos albacore gorilla v8 vaikuttaa tosi asialliselta hyrräkelalta. kansainvälisiltä foorumeilta ei löytynyt minkäänlaista moitetta tuosta kelasta. halvalla ei hyvää saa tässäkään tapauksessa, sillä hinta jää vähän alle 400 eur. kannattaahan hyvästä maksaakin, mutta huonosta ei.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
 |
« Vastaus #9 : 05.09.11 - klo:15:29 » |
|
Vaikka meneekin vähän yli suunnitellusta budjetista (TAAS!), taidan sen Albacore Gorilla 8V:n tilata. On se sen verran vakuuttavan olonen vinssi. Voin sitten ens kesänä kertoa teillekin käyttökokemuksia. Onko jotain toista "tunnettua" liikettä, kuin tuo Rokmax, josta voisi gorillan saada? Vois vaikkapa jonkun toisenkin hinnan vilkasta, jos jostain löytyy. Google tarjoaa aika paljon espanjaa yms. vieraita kieliä.  Espanjasta osaan vaan alkeet, itäblokin kielistä en sitäkään.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Ku kaikki muutkin aina saa..
|
|
|
|
joro
Vakavampi harrastaja
Poissa
|
 |
« Vastaus #10 : 06.09.11 - klo:11:03 » |
|
kyllä tuo Rokmax on ilmeisesti se edukkain kauppa, mistä kelan voi tilata. Rokmax sijaitsee englannin pääsaarella, eli kauppahintaan ei lisätä tulli ym. kuluja, kuten vaikkapa englannille kuuluvilla kanaalisaarilla, jotka eivät kuulu EU:iin
googlen (kääntäjää) kannattaa käyttää vieraiden kielten kanssa, hieman kapulakieltähän tuo käännös on, mutta päättelemällä asioista saa suht hyvin selvää.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
 |
« Vastaus #11 : 07.09.11 - klo:11:07 » |
|
Tilasin juuri 2kpl Penn Fathom 25FTH hyrräkeloja, hongkong.fi myy niitä 219e kipale. Noita keloja kuulemma käyttää Petri, joten luulis kestävän omassa käytössä vuosia eteenpäin  Döörit jää kotiin jatkossa. Dipsyllä vetoon jätän käyttöön 320GT2LC, kyllä se kestää ainakin normitärpit. Ellei sit ostais uusiin keloihin vaihtuvaväristä kuitusiimaa...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
jyrki
Vakavampi harrastaja
Poissa
|
 |
« Vastaus #12 : 08.09.11 - klo:09:45 » |
|
Minä uskallan suositella rok-maxia. Olemme tilanneet tuolta tavaraa useita kertoja, palvelu on pelannut ja mitään ongelmia ei ole ilmennyt. Myös hinnat ovat olleet kohdallaan, ainakaan avetteja ei ole löytynyt mistään merkittävästi edullisempaan hintaan.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
|
|
 |
« Vastaus #13 : 15.03.12 - klo:16:38 » |
|
Jeh. Koko talven hiljaiselon jälkeen alkaa aurinko taas paistamaan ja minäkin heräilen koomastani. Jotenkin heti tuon auringon paisteen myötä alkoi taas sormet syyhyämään ja kaivoin Norjakamppeet kaapista. CCC:ltä varattu toukuun viimenen viikko jo jossain vaiheessa talvea ja alkuviikosta laitoin Gorillan tilaukseen.  Kaipa se jo ensi viikolla saapuu hypisteltäväksi..  Pitkä henkinen paini oli itseni kanssa kelojen välillä, mutta Gorrilla 8v sieltä lähti loppujen lopuksi tulemaan. Samaan pakettiin myös vaihtuvalla värillä varustettu siima ja muuta pikkuhilpettä. Alle 600GBP oli loppusumma..  Pohjasiimaa ei tullut tilattua briteistä. Onko kellään erityisiä suosituksia siitä? Tuotahan saa kuitenkin suomestakin jo melko näppärästi, eikä hintakaan päätä huimaa..
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Ku kaikki muutkin aina saa..
|
|
|
|
|