Kirjoittaja Aihe: CRAZY Cod Camp 16-23.4.11  (Luettu 3328 kertaa)

Poissa JSR

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 41
CRAZY Cod Camp 16-23.4.11
« : 27.04.11 - klo:00:36 »
Viiden hengen ryhmämme koostui enemmän taikka vähemmän kokemattomista merikalastajista. Kahdella ei ollut mitään kokemusta merestä, yhdellä oli kokemusta turskan juksaamisesta 80-luvun alulta kotimaan rannikolta. Itselläni ja Antilla sentään jonkinlaista kokemusta Varanginniemimaalta, mutta sielläkin vain rannalta heittelystä...mitään monikiloisia hirviöitä emme olleet saaneet. Pientä peruskalaa. Josko nyt olisi aika ennätyksille.

Johtuen hieman myöhäisestä ajankohdasta reissua varatessa, jouduin tekemään päätöksen : joko aikainen kevät, jolloin suurturska vielä mahdollisesti on maisemissa tai myöhäisempi syksy sekä suuret seidi ja ruijanpaltaat. Päädyttiin vaihtoehtoon A.

Alkuviikko meni säiden ja varsin laajan sähkökatkon kanssa painiessa, muta kalaakin alkoi nousta enemmän tai vähemmän epäasaisesti.
Sunnuntaina sain pallasjahdin sivutuotteena karvan alle 5kg kissan isolla jigillä, ensimmäisen lajiaan omalla kohdalla. Toinenkin kissa oli noussut porukallemme aiemmin samana päivänä.

Muutaman kilon turskia nousi kyytiin sieltä täältä pitkin salmea. Ulos ei ollut asiaa. Nippa nappa uskalsimme mennä Lauköyan kärkeen pienelle matalikolle, josta eräänä iltana poistimme puoli seitiyhdyskuntaa ravintokejusta.

Torstaina pääsimme ensimmäistä kertaa hieman hakemaan pelipaikkaa syvemmästä vedestä, ja tulosta alkoi tulla, ja veneeseen nousi mukava kasa 5-9,5kg turskia, mutta se 10kg jäi pilkin painon päähän.
Pojat hoitelivat illalla sitten ensimmäiset kymppikalat veneeseen. Illalla rannassa ihasteltiin useampia 11-14kg kaloja.


Perjantaina koitti sitten jokaisen kalastajan unelmapäivä. Aamulla Mikan kanssa ensin arviolta 250kg turskaa, joista suurimmat 16,1kg ja 14,5kg sekä tukku muita kymppikaloja.
Päivällä kävimme kolmeen mieheen vielä kaksi reissua samalle paikalle, ja tulos oli kalojen kannalta varsin synkkä : puolen kilon pilkki ei yleensä kerennyt edes puoliväliin pohjaa, kun se jo tuli syödyksi.
Päivän tulos sai paikallisetkin liki haukkomaan henkeään : eihän tämä ole mitenkään mahdollista. Noin paljon isoja kaloja. Verkkomiehetkin näyttivät hieman vihertyvän kateudesta  ::)
Lihakset anelivat armoa ja pientä hengähdystaukoa, kun pilkit ja jigit sukelsivat takaisin veteen noutamaan uutta monsteria. Yleensä lepohetki kesti alle 30s, kun kela ulvaisi korvia hivelevästi. Päivän, ja koko reissun suurimmaksi nousi 18,3kg. Kala tosin verestettiin ja se oksensi hirvittävän kasan villakuoretta veneeseen ennen punnitusta. Ei olisi 2kympin raja varmaan ollut kaukana, jos olisi saatu puntariin välittömästi.

Illalla arvioimme päivän kokonais saalista. Päädyimme varovaiseen arvioon : 1,1 tonnia turskaa yhdessä päivässä !!! koko viikon potti alkuvaikeuksien jälkeen kohosi arviolta 1,5 tonniin. Aivan järjetöntä touhua. Pakko päästä uudelleenkin. Sama viikko varattiin ensi vuodellekin  ;D

Pääasiassa saaliimme koostui turskasta (ei varmasti yllätä ketään), seidistä, keiloista (onko millään kalalla sitkeämpää nahkaa??), kissakaloista (3kpl), molvasta, parista koljasta ja puna-ahvenesta. Ainoa mikä jäi saamatta, oli ruijanpallas. Sekin tosin päästiin näkemään, kun kaksi turbokampelaa seurasi jigiä veneen vierelle. Ja yhtä kalaa pääsin pitelemään paikallisen kalatehtaan laiturilta, mutta varma en ole, oliko kyseessä pieni pallas, vai iso kampela.

Ei olisi Petri ja Ole-Petter voineet paikkaa osuvammin nimetä. Turskan kalastus oli viikon lopulla kyllä aivan hullua. Ei siinä enää ollut järjen hiventäkään. Mutta hauskaa oli kirjaimellisesti koko rahalla. Enää ei haitannut pätkääkään se, ettei meillä ollut saunaa köytössämme. Tai että alkuviikolla satoi ja tuuli. Tai että eräänä päivä satoi vaaksan verran räntää...
Tämä kulunut viikko oli meille todellinen "dream come true" ja "once in a life time".
Kiitos Petrille ja Ole-Petterille koko porukamme puolesta.




Poissa Kristian

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 258
    • PIRAYHAJ
Vs: CRAZY Cod Camp 16-23.4.11
« Vastaus #1 : 27.04.11 - klo:08:01 »
Hienoa että kalaonni oli paikalla :D toivottavasti VÄHÄ edes tosta onnesta olis meillä kuukauden päästä ku pääsee Norjaan, ihmettelen toki yhtä asiaa että minne tuo 1,5tonnia Turskaa joutui?

Poissa kettupettu

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 105
Vs: CRAZY Cod Camp 16-23.4.11
« Vastaus #2 : 27.04.11 - klo:08:26 »
Voihan turskan perskeet! Nyt voi sanoa saaneensa  ;D

Poissa JSR

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 41
Vs: CRAZY Cod Camp 16-23.4.11
« Vastaus #3 : 27.04.11 - klo:09:58 »
Itselle otimme fileinä sen 15kg mieheen.
Ole-Petter sanoi loppuviikolla, että hän ottaa kaiken minkä saamme. Tekevät sitten kuivakalaa (nyt on se aika vuodesta kuulemma) ja iso kasa filettä meni paikalliselle vanhemmalle väestölle, jotka eivät pääse itse merelle hakemaan tuoretta kalaa. Kovin oli iloisia ilmeitä satamassa  :D Hukkaan näistä ei mennyt yksikään kala, vaan kaikille löytyi ottaja melkoisen nopeasti.

Torstaina kun pojat toivat rantaan ensimmäiset yli kymppikiloiset, oli veneessä oleva 100 litran tynnyri täysi (kappaleita tosin ei ollut monttaa, kuinka niitä voisikaan olla, jos seassa 12-14kg kaloja...). Sanoivat lopettaneensa sen takia, ettei tynnyriin enää mahtunut. Ole-Peter totesi tyynesti : "miksi ette täyttäneet venettä?"
Kyllä sitä kalaa vapautettiin melkoiset määrät. Viimeisenä päivänä vapautin surutta ~8kg kaloja.

Pakko muuten todeta, että turskasta menee hukkaan aivan hirvittävän suuri osa, kun sitä alkaa perkaamaan. Meidänkin suurimmasta, 18,3kg kalasta saatiin filettä 5,5kg (fileerauksen suoritti paikallinen alan ammattilainen). Norskeilla näkyy olevan tapana ottaa turskasta ainoastaan selkälihat, joka ei kyllä ainakaan keväällä taida olla mitenkään huono veto, sillä oli ne vatsalihat aikalailla ohuet.

Turskan kutu alkaa olla ohi, ja konnat tankkaavat itseään villakuoreilla aivan uskomattomalla ruokahalulla ennen lähtemisä takaisin merelle. Ei ollut mitenkään harvinaista, että kala iski 23cm shad jigiin ja 400g päähän ja suussa näkyi tusina kuoreen pyrstöä samaan aikaan.
Ahnain hullu tarttui sekä jigiin, että sivutapsin mustekalaan.

Reissun ainoa huonopuoli on se, että tämä asettaa seuraaville reissuille epärealistiset odotukset, vaikka kuinka yrittää takoa päähän, että tämä oli nyt SE KERTA kun kalaa tulee kuin suokuokalla. Ensi vuonna ei vältämättä tule yhtä ainutta isoa, jos emme löydä villakuoreita ja niitä lahtaavia isomuksia. Mutta se on kalastusta.
Sitten yritetään saada se tällä kertaa saamatta jäänyt ruijanpallas ja yritetään vähän enemmän myös kissakalaa.

Poissa Kristian

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 258
    • PIRAYHAJ
Vs: CRAZY Cod Camp 16-23.4.11
« Vastaus #4 : 27.04.11 - klo:10:17 »
 ;D Hieno homma et Turskat menivät käyttöön  ;D, pitäis joskus kyl lähteä tonne jäämeren puolelle tos pääsiäisen paikkeilla ja kokeilla tota Skrei kalastusta!
Me lähetään kyl Söröyalle kesällä mu sekin on vasta Heinäkuun puolesvälis  :o et jonkun aikaa saa vielä odottaa ::)

Poissa patekka

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 28
Vs: CRAZY Cod Camp 16-23.4.11
« Vastaus #5 : 27.04.11 - klo:12:27 »
Huh Huh mitkä syömingit ollu! Toivottavasti jätitte meillekin jotain....