Siis koska et nähnyt meillä kevlarperukkeita, päättelit, ettei ole aavistustakaan, mitä kyseinen materiaali on?

Ette nähneet meillä kevlaria, koska sitä ei ollut. Jätimme edellisvuoden hävikin vuoksi kevlarit suosiolla kotiin.
Kokemukseni kevlarista, sekä muista aramideista alkaa vuodesta 2000, kun ensimmäisen kerran pukeuduin Nomexiin.
Sen jälkeen on kevlaria, nomexia, sekä näiden ja muiden aineiden seoksia tullut kokeiltua työssä ja harrastuksissa niin
pukeutumisessa, köysissä, kuumankestokomposiiteissa, muovien sidosaineena, kuin perukkeissakin.
Kotivesissä käytän ainoastaan kevlarperukkeita niiden kestävyyden ja notkeuden vuoksi. En kuitenkaan
heittokalastuksessa, sillä usein heitettäessä vieheen koukku hieman hipaisee peruketta ja kun sattuu
koukun kärki katkaisemaan muutaman kuidun aina silloin tällöin, niin vetolujuus kärsii yllättävän paljon.
Uisteluhommissa ehdottomasti parasta. Antaa vieheen uida, niin kuin on suunniteltu, on ohutta, sekä varmasti hampaat kestävää.
Jokainen voi kyllä kotonaan kokeilla hieroa märkää kevlaria terävää kiveä vasten. Kyllä sen aika äkkiä huomaa, kun
kuivuttuaan peruke onkin "pörröinen", siis katkenneita kuituja sojottaa joka suuntaan.
Kevlar, kuten kaikki aramidit ovat herkkiä UV säteilylle. Tämä on työssäni rajoittanut useasti aramidien käyttöä.
Kieltämättä, säteilyannokset työssäni ovat huomattavasti auringonvaloa suurempia, mutta se ei poista
sitä tosiasiaa, että UV säteily haurastuttaa kevlaria.
Huhu kertoo myös, että suola(t) haurastuttaisivat kevlaria. Tätä en ole itse päässyt kokemaan(?), mutta merikalastuksessa
tuokin tulee ehkä hieman vastaan.. Annoksista ja altistusajoista en kyllä tiedä, pitäisi varmaan vähän kaivella nettiä..
Mekaanista kulutusta kevlar kestää kyllä huomattavasti esim. Dyneemaa paremmin, mutta perusperiaate ei muutu.
Molemmat on punottu useista hyvin ohuista kuiduista ja molemmat heikentyvät, kun kivikossa niitä vetelee.
Kuitu kerrallaan se Kevlarkin katkeaa ja jos mekaanisen kulutuksen kesto olisi vaikkapa seitsenkertainen
Dyneemaan verrattuna, Kevlar kestää seitsemän kertaa pidempään. Jokainen voi sitten itse tuomita sen, onko
7x pidempään paljon vai vähän? Noiden kohdalla kun ei "selvästi" näe mahdollista vauriota, kuten monoperukkeessa.
Ei se kevlar loppujen lopuksi mitään ihmeainetta ole. Mekaanista kulutusta kestää kyllä paremmin kuin muut siimat, mutta
UV säteily tekee työnsä jopa nopeammin, ehkä suolatkin.
Tietty minä olen käyttänyt vain paljasta kevlaria kalastuksessa. Jos sepaonulla on ollut käytössä jokin pinnoitettu
kevlar, on moni asia varmasti toisin. Esim. köysiä valmistettaessahan kevlar usein pinnoitetaan PE tai PU muoveilla
UV säteilyn vaikutuksen minimoimiseksi.
Jokainen tekee omat valintansa, mutta ymmärtääkseni tämäkin foorumi on täällä nimenomaan kokemuksien ja tiedon
jakamiseksi ja tuossa on minun kokemuksia, sekä tietoa tästä asiasta.
