Kirjoittaja Aihe: röst 2010  (Luettu 9130 kertaa)

Poissa joro

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 297
röst 2010
« : 22.07.10 - klo:18:03 »
aina ei voi voittaa - ei edes aina.

perjantai aamuna 09.07 pakattiin auto ja peräkärri.
kärri oli auton perässä vähän yli 100km, jonka jälkeen saimme siirtää
tavarat pakettiauton perään. samalla porukkamme vahvistui parilla miehellä.
suurin odotuksin nokka kohti pohjoista, noin 16h. ajoa ja saavuimme bodöhön.
perillä odotettiin lauttaa 3-4 tuntia.
laulla lähti liikkeelle lauantai aamuna puoli viiden aikaan ja saapui perille
pidemmän n. seitsemän tunnin jälkeen.
tavarat purattiin kiireellä omille paikoilleen.
veneet saimme käyttöömme kello 14.00
onget ja eväät vaneisiin- testaamaan.
kulkuri 21 vene varustettuna 80hp. pirkalla tuntui oivalta peliltä.
mutta...kova useasta suunnasta puhaltava tuuli oli hajoittanut
kalaparvet.
usean sadan kilon kertasaaliit olivat hävinneet tuulten myötä.
yksittäisiä kaloja löysimme, muttei parvia.
suurin turska oli 22,5 kg.kumijigi koitui sen kohtaloksi.
seitiä olisi majapaikan isännän mukaan löytynyt syviltä alueilta n.80m. syvyydestä.
suurin pallas 42kg tuli muistaakseni keskiviikkona, se nappasi syöttikalaan.
omat paltaani jatkavat saalistustaan, alle metriset vapautetaan.
paljon hehkutusta osakseen saanut vertical jigging kalastus ei onnistunut ollenkaan.
pientä syöttikala kokoa olevaa seitiä oli joka matalikolla riesaksi asti.
isommat kalat, eivät ehtineet pilkin koukkuun ennen pikkuseitiä.
käytännössä joka pudotuksella seiti sätki koukussa.

röstille kalastamaan meneville muutama hyvä matalikko.
röstin pohjoispuolella: klavestindskallen, joka on hausen matalikon vieressä.
se on yleensä ollut takuuvarma seiti-turska ja pallas matalikko.
saaren eteläpuolella on hienoja turska matalikkoja.
ensimmäisenä ytterskallan -suuria turskia.
hans hansaskallen voi antaa ajoittain mahtavia saaliita.
nils persaskallenista löytää komeita turskia helpoiten.
lähempänä saarta sijaitsee maa-skallan laajempi matalikkoalue, turskaa ja pallasta.
niille jotka jahtaavat seitiä, röstin pohjispuoli tarjoaa paremmat mahdollisuudet.

Poissa Lasse

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 26
Vs: röst 2010
« Vastaus #1 : 23.07.10 - klo:07:57 »
Harmillista ettei reissu vastannut tällä kertaa täysin odotuksia. Itse tässä ollut jo viikkoja täpinöissä ja vielä kaks viikkoa pitäis housuissa pysyä. No ehkä tämä kumminkin pudottaa hetkeksi maanpinnalle. Harvemmin tuolta alueelta kirjoitellaan "huonoista" saaliista, joten odotukset on täälläkin kovat toivottavasti ei tule suuria pettymyksiä. Tavoitekaloina meillä ykkösenä pallas, tietysti isot seit ja turskatkin hieman kiinnostaa. Puna-ahventa ja kampelaa ois tarkoitus myös alueelta etsiskellä. Kaikenlaiset ottipaikkatiedot ja vihjeet otetaan mielellään vastaan.


PoPo Lasse

Poissa joro

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 297
Vs: röst 2010
« Vastaus #2 : 24.07.10 - klo:15:50 »
pallasta tavoitellaan saarten välisistä salmista n.7-15m syvyydestä.
tekijämiehet sanovat ettei pallas "pilkkiä" kannata pompottaa vain,
pohjassa vaan, se täytyy nostaa myöskin n.5m pohjan yläpuolelle
jotta pohjassa makaavat kalat näkisivät sen helpommin.
tanskalaiset jotka hinasivat omat veneensä juuttienmaalta norjaan
tuntuivat suosivan röstin lentokentän edustan merialuetta
pallaspaikkana. he saivatkin useita paltaita tuolta alueelta.
me olemme paltaita saaneet jokaisella reissulla muiden
kalojen onginnan yhteydessä.
pelkkä pallasonginta vaatii pitkää pinnaa, jota meillä ei ole. :-\

ikinä ei ole puna-ahventa meidän veneeseen noussut tuolta
mutta ei me olla ongittukaan yli 100m syvyydessä.
tuon kalan onginta kyllä kiinnostaisi. raportoikaahan tuostakin asiasta.

vk28 oli pyörivien tuulten johdosta varsin haasteellinen mutta,
nopeasti parvet muodostuvat uudestaan ja saalista nousee.

säälinkki:
http://full.storm.no/aftenposten/vaer.aspx?lat=67.5166667&lon=12.1166667&m=3&sted=R%C3%83%C2%B8st


Poissa Kalaparkki

  • Yleisvalvoja
  • Merikalastuksen osaaja
  • *
  • Viestejä: 414
Vs: röst 2010
« Vastaus #4 : 27.07.10 - klo:13:59 »
Varsinkin kun valitsee kväänin kielen. (oikeassa ylänurkassa lippukuvakkeet)   ;)

Poissa Lasse

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 26
Vs: röst 2010
« Vastaus #5 : 05.08.10 - klo:21:28 »
Huomenna lähtö Helsingistä puolitapäivin. Saltstraumenilla pysähdys ja sunnuntaina iltapäivällä lautta Röstille. Paikan päältä rapsaa mahdollisuuksien mukaan. Vaeroylta ainakin tullut viimeaikoina hyvin pallasta, kookkaitakin.

PoPo Lasse

Poissa joro

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 297
Vs: röst 2010
« Vastaus #6 : 17.08.10 - klo:20:09 »
onkohan vavat ja siimat katkenneet sekä kelat hajonneet röstillä.

mietteitä, rapsaa odotellessa. ;D

Poissa Kristian

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 258
    • PIRAYHAJ
Vs: röst 2010
« Vastaus #7 : 18.08.10 - klo:08:35 »
Terve Joro,Lasse + kaikki muut Röstillä kaynneet......

mikä on paras majoitus+veneen vuokraus paikka Röstillä?
Pitää vielä vähä vertailla/miettiä Röst tai Vaeröy 2011 kesäks???

Miten muuten Lassen reissu meni?

Poissa joro

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 297
Vs: röst 2010
« Vastaus #8 : 18.08.10 - klo:11:44 »
tiedän röstillä kaksi vakavasti otettavaa majoituksen ja veneiden tarjoajaa.
Wild water fishing AB ja Röst havfiske camping.
ensin mainittu ruotsalainen ja jälkimmäinen norjalainen firma.
itse pidän Röst havfiske campingia (myös moni muu) parempana vaihtoehtona.
paikan suosiosta kertoo sekin, että varatessamme viikkoa ensivuodelle,
jouduimme tekemään erikoisjärjestelyitä toisen veneen osalta.
heinäkuussa -10 Röst havfiske camping oli täynnä ja Wild waterin
tiloissa oli vain parissa kämpässä asiakkaita.
Kristian Keskitalon lähdettyä Wild waterilta, myös muu toiminta näyttää hyytyneen.

Poissa Lasse

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 26
Vs: röst 2010
« Vastaus #9 : 18.08.10 - klo:23:55 »
Reissusta kutakuinkin toipuneena.

Kalastuksellisesti reissu olisi voinut mennä paremminkin. Suurin pallas omaan veneeseen uistelemalla 27kg, jigillä 9kg porukan suurin 45kg. Sei omaan paattiin 11kg porukassa 13kg. Turska omaan n10kg, porukassa 15kg.
Lisäksi porukalla joitain puna-ahvenia, punakampela ym sivutuotetta.

Majoitukset wildwaterilla ok. lukkuunottamatta sitä että iltaisin/öisin ei saanut juoksevaa vettä jonkin säiliövian vuoksi. Pakastehuone olisi saanut olla arkkujen sijasta.

Veneet olivat hyvässä kunnossa, tosin aikamoisia paukkulautoja. Kulutukseltaan taloudellisia 70hp suzukeineen. Karttaplotteri kaiut olivat luokattoman huonoja. Karttapohjana jokin peruskartta tyyliin 1:200000. Kaiut toimi heikosti.

Hintalaatusuhde mielestäni tällä campillä ei oikeen kohtaa.

Oman veneen raahaminen tuntuu pikkuhiljaa todelliselta vaihtoehdolta vuosien tauon jälkeen. Alkaa kyllästyttää nuo vuokraveneet, jossa yleensä kaikki on päin persettä.

Parannusehdotuksiin ei wildwater ota oikeen kantaa, koska koko camppi ja veneet ovat norjalaisomistuksessa.

PoPo Lasse

Poissa joro

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 297
Vs: röst 2010
« Vastaus #10 : 19.08.10 - klo:12:03 »
täysin samaa mieltä  PoPo Lassen kanssa vuokraveneiden karttaplotteri/kaiku laitteista.
naapuri firmassa on uudemmat, mutta vielä pienempi näyttöiset laitteet.
merikortinhan nuo laitteet vaativat seurakseen, ilman sitä hommasta ei tule oikein mitään.

kivan kokoisia paltaita saitte, mutta mistä ja minkä kokoisia puna-ahvenia löysitte?

mikähän säiliövika siellä on ollut, sillä juomavesi tulee käsittääkseni
lentokentän lähellä olevasta järvestä?
kilpailijalla naapurissa on pakastushuone, jossa saalis jäätyy nopeasti.

paljonko reissu maksoi Wildwaterilla?
röst havfiske campilla reissun hinta oli viikolla 28   737,47eur/henkilö
hintaan sisältyi:
majoitus kuuden hengen mökissä.
2 venettä kuudelle kalastajalle.
bensat n. 80l/henkilö.
lauttamaksut mennen -tullen.





Poissa Kristian

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 258
    • PIRAYHAJ
Vs: röst 2010
« Vastaus #11 : 19.08.10 - klo:13:11 »
just just, no mä laitoin hintakyselyä Waild Waterille ja sain vastauksen!
Muuten ok MUTTA veneen vuokra 24/h olis 2100 sek eli noin 230€  :o
Aika hintavaa jopa Röstille ku veneen saa 1000 nok eli noin 130€ Vaeröyltä!
Ja olihan tuo petivuokrakin halvempi Vaeröyllä :D

No se on ainakin selvä joko Røst Havfiske Camping tai Vaeröy.

Poissa Lasse

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 26
Vs: röst 2010
« Vastaus #12 : 20.08.10 - klo:13:36 »
Hinta pelkälle majoitukselle 10hlö kahdessa tuvassa ja kolmella veneellä oli muistaakseni joku 750€Hlö. Hinnathan voi tarkastaa. soppaa meni meillä noin 200€ hlö. omassa veneessä kulutus 280l viikko. Soppa maksoi n. 2€/l.

Puna-ahvenet löytyi etelästä pattien reunoilta muun kalastuksen yhteydessä, alle puolenkilosia. Ruotsalaisten mukaan tuolta etelästä syvistä penkoista olisi mahdollisuus parempaakin saaliiseen. Yksi meidän vene löysikin jonkin parven penkasta yli satasen syvyydestä, mut ei onnistunut kalastamaan kys parvea.

Vastaisuudessa jos vuokraan veneen otan selvää mikä kartta käy ja otan oman mukaan.

Vapoja muuten meni porukalla poikki yhteensä vissiin neljä keppiä. Kummallisia tapahtumia esim hullu tärppi vaparenkaat paskaks ja vapapoikki tyvestä. Näin kaverin quantum hypercastilla. Keloilla saattaa olla osuutta tapahtumiin ainoastaan minulla oikeasti kunnollinen kela, muina keloina penn 330, 340 keloja ja jokin vanhempi penniläinen joka meni sitten kyllä remonttiin.

PoPo Lasse

Poissa joro

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 297
Vs: röst 2010
« Vastaus #13 : 20.08.10 - klo:15:17 »
meillä oli myöskin eteläpäässä teräviä tärppejä suht syvässä, eli yli 80m syvyydessä,
keiloja saatiin silloin tällöin noista tärpeistä.

sellainen syö miestä, jos vapa tai kela paukahtaa ison kalan kanssa.
hyvätkin välineet voivat hajota, halvat vehkeet melko varmasti.

jos ja kun iso kala tarttuu kiinni,
vapaa ei saa vääntää liian pystyyn-kulma kalaan nähden kasvaa suureksi, vapa voi katketa.
vapa ei saa nojata veneen laitaan- paine kohdistuu pienelle alueelle ja vapa voi katketa.
nuo isot kalat ovat yleensä paltaita joille ei kannata antaa kertaakaan "löysää",
niillä on tapana irrota koukusta, jos paine koukussa vähenee.

hyvät välineet -parempi mieli. ;D

Poissa Lasse

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 26
Vs: röst 2010
« Vastaus #14 : 22.08.10 - klo:12:04 »
Kuumottava tilanne oli kun kaveri kelaili tuollaista 1,5kg keilaa ylös syvyksistä ja perässä tuli älytömän kokoinen pallas varmaankin paino jossain +100-taivaskattona välillä. Pallas kävi lähimmillään n.5m päässä veneen takana kunnes käännähti ympäri ja lipui syvyyksiin.


PoPo Lasse