Kalastus tapahtuu siis kyllä veneestä. Itsellä ei kokemusta paltaan jigauksesta, ainoastaan vetouistelua on tullut harrastettua.
Miten kalastus siis ylipäänsä tapahtuu, isoilla kumikaloilla. heitetäänkö veneestä, vai pomputellaanko vain veneen alla. Aika vaikeaa löytää mitään infoa kys kalastusmuodosta.
PoPo Lasse
Tekniikkahan on tosiaan aika yksinkertainen, eli haetaan ensin sopiva paikka (vaikkapa pienten saarten tai luotojen väli, jossa tasainen pohja, vettä saa olla 10 metristä aina 50 metriin, tärkeintä on pohjan tasaisuus ja kova vuorovesivirta, ei ole ongelma Röstillä).
Jigejä käytettäessä kalastustekniikka on seuraava:
-jigi lasketaan veneen reunan yli pohjaan, ja kelataan heti hieman ylös pohjasta.
-jigiä tulisi kelailla ylös ja alas noin 30cm kelausvälein, eli vaikkapa näin:
-aloita noin metri pohjan yläpuolelta. kelaa pari kammen kierrosta. odota 10 sekuntia. kelaa pari kammen kierrosta. odota 10 sekuntia. kun olet noin 2-3 metriä pohjan yläpuolella.
-laske jigi takaisin pohjaan ja aloita alusta.
-jatka tätä. pahimmillaan saat jatkaa tätä kolme päivää ilman että saat muuta kuin jokusen tärpin. tapahtuma tulee koska tahansa ja vaikeinta onkin olla koko ajan tarkkana ja hereillä - vaikka olisit jigitellyt jo neljättä tuntia ilman tärpin tärppiä. iskutapahtuma on aina raju, ja se ei anna mahdollisuuksia kuin yhteen vastaiskuun. jos se on myöhässä, kala on menetetty.
-tarkista jigi riittävän usein ettei koukuissa tai jigissä ole roskia, levää jne.
-kun kelaat jigin pintaan, älä pidä kiirettä, joskus ruijanpallas seuraa jigiä näkösyvyydelle asti. Jos näin käy, avaa puola ja anna jigin mennä pohjaan. 99% pallas seuraa vauhdilla perässä ja saattaa iskeä heti kun nostat jigin pohjan yläpuolelle. jatka jigittelyä niinkuin mitään ei olisi tapahtunut ja vaihda kuivat housut

. jos jäät pyörittelemään jigiä näköetäisyydelle, pallas kyllä hengailee hetken seuraksesi ennenkuin se lipuu syvälle menetettyään mielenkiintonsa.
Ruijanpallas tärppii jigiin usein pidemmän aikaa ja todella hennosti. Tästä ei tulisi hermostua vaan kalastusta pitäisi jatkaa. Usein ruijanpallaksen tärppejä luullaan pikkukalojen tärpeiksi. Kun se "oikea" tärppi tulee, siitä ei voi erehtyä, koska ruijanpallas iskee silloin jigiin ja yrittää niellä sen. Vastaisku & onnea ja menestystä tässä vaiheessa!
Muistakaa pitää jarru aina täysillä, olipa kyseessä mikä kela tahansa. Jarrua voi aina löysätä jos siltä tuntuu, mutta sen kiristäminen ei auta mitään kesken tapahtuman. Liian löysää jarrua kiristellessä saa sitten ihmetellä miksei siiman päässä enää olekaan ketään. Sopiva kireys on se, että kalamies meinaa mennä reunan yli vapoineen ellei ole hereillä.
Jigejä käytettäessä suosittelen esim. Stormin Giant Jigging Shad jigejä jotka ovat toimineet hyvin, ja niillä voi myös uistella kun virtaus on heikko.
Matalissa ja hiljaa virtaavissa vesissä voi käyttää 7 tuuman / 264 gramman jigejä, mutta kovemmin virtaavissa paikoissa ja uisteluhommissa tulisi käyttää 9 tuuman / 385 gramman jigejä. Näitä Stormin jigejä saa vaikkapa täältä :
http://www.juk-sa.netNäillä neuvoilla pääsee jo melko varmasti kalan makuun, ja Röstin ottipaikkoja voi kysellä suoraan minultakin. Jokunen paikka on tiedossa Röstillä vietetyn neljän viikon jälkeen...