Kirjoittaja Aihe: Offersöy (Lofootit) sekä Gryllefjord (Senja) 14-18.8.2009  (Luettu 4354 kertaa)

Poissa Diyer

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 34
Torstai iltana 13.8 soiteltiin useaan otteeseen ja mietittiin mitä
kaikkea reissulle kannattaa ottaa mukaan,kaikki tarpeellinen otettiin
puheeksi mutta tietysti jotain jää kun molemmat laskevat sen varaan että
toinen ottaa kuitenkin...
Onneksi kyse oli vain ketsupista,voista yms. sen kaltaisista hyödykkeistä.

Lähdin ajamaan Rovaniemeltä kohti Kittilää perjantai aamuna kello 6.13.
Matkalla kohdalle osui monta hernerokkasumua jossa näkyvyys oli 10
metrin luokkaa,joutui ihan hidastamaan vauhtiakin.Kittilään saavuin
hyvissä ajoin ennen kahdeksaa ja menin hakemaan kaveria kamppeineen
sovitusta paikasta.
Vielä kaupassa käytyämme lähdimme kohti Pajalaa,tiet olivat Kittilän ja
Pajalan välillä paikoin järkyttävän heikossa hapessa. Pajalasta matka
jatkui kohti Kiirunaa,johon saavuimme kello 11.30 suomen aikaa.Pidimme
tankkaus ja pizza tauon.
Kiirunasta lähdimme kohti Narvikia.Abiskon jälkeen poikkesimme kaupassa
täyttämässä pilkki-varastoja.Ja taas matkaan,Narvikissa poikkeamatta
jatkoimme suoraa päätä Offersöyhyn johon olin varannut veneen ja mökin
kahdeksi yöksi.Perillä ensimmäisessä määränpäässä kello 16.50 suomen
aikaa.
Ilta oli todella tuulinen joten heittelimme rannalta tuloksetta ennen
kun vetäydyimme mökkiin huolehtimaan nestetasapainon ylläpidosta.

Päivä 2.
Aamulla hoideltiin kalastusvälineitä iskuun ja marssittiin vuokraamaan
vene. Valitsimme 50hp nelari Marinerilla varustetun 18´ paatin.
Merellä oli melkoiset mainingit eikä edellis illan jälkitila niiden
sietoa parantanut joten kovin monen kilometrin päähän ei heti
uskaltauduttu. Karttaa jatkuvasti pälyillen kiersimme kalapaikkoja mutta
syönti oli alussa heikkoa,ensimmäinen sei saatiin kuitenkin noin 10min
sisällä,eli munat poistui padasta! Saman kokoluokan eli 800g-1600g seitä
irtosi kymmeniä ensimmäisen onkisession aikana.Päätimme pitää kunnon
ruokatauon 5tunnin pilkkimisen päätteeksi.
Iltasella jälleen sisuunnuttuamme päätimme lähteä taas kokeilemaan,kala
oli samaa kokoluokkaa eli paria kiloa ei taidettu rikkoa,ja lajina vain
ja ainoastaan sei.

Päivä 3. Kamppeet kasaan ja kohti uusia seikkailuja,edellis iltana
sovimme että suuntaamme volovon keulan kohti Senjaa.
Matkalla tankkasimme Essolla,polttoaine (95e) oli 1,28€/L eli halvempaa
kun Suomessa! Senjaan päästiin suunnilleen kello 13-14
välillä,huoltoasemalla piti syödä hotdoggi kun oma ruokapuoli oli aika
heikossa jamassa ja oli sunnuntai eli kaupat kiinni. Huoltoasemalla
arvoimme että mistä kylästä lähdemme majoitusta etsimään,valitsimme
suunnaksi Gryllefjordin. Siellä mietimme puolisen tuntia että kuka niitä
majoituspalveluita oikein järjestää,ajelimme kylällä ja päätimme poiketa
paikalliseen kahvilaan kysymään asiasta.
No kuin lottovoitoksi juuri kyseisen kahvilan pitäjä oli se mökki ja
venevuokraaja. Tarkastimme mökin,6 petiä ja valtavasti tilaa ja
hintaakin 1200Nok, vuokraaja tosin puolsi hinnaksi 800Nok koska
matkalaisia oli vain kaksi. Veneet oli 30hp kakstahtikoneilla ja
kaiuilla varustettuja,hinta 600Nok/pvä + bensat.
Söimme mökillä pikaisesti ennen kalaan lähtöä,ilma oli hieman
rauhallisempi kun edellisessä päikassa. Kartat unohdimme tietysti
mökkiin joten kokeilimme aluksi noin 400m päässä mökeistä pienen vuonon
suulta,hiljaista oli. Siirryimme jyrkkien kallioiden laitaan ja
ensimmäiseksi kalaksi paukahti koukkuun noin kiloinen kolja. Siitä
syöttikala mukaan ja kohti vuonon vastarantaa poikkeavia pohjanmuotoja
etsien,keskisyvyys oli 90 metrin luokkaa kunnes melkein vuonon keskelta
löytyi kapeahko 30m syvä "harjanne".
Sieltä alkoi kalaakin paukahtelemaan,itselläni oli vavan nokassa
pilkki+4 koukun litka ja onnistuin saamaan kaikkiin yhdellä nostolla
kalan. Kaikki olivat seitä noin 1kg-2kg luokkaa. Välillä lajikirjokin
kasvoi kahdella noin 1,8kg keilalla ja yhdellä pienellä molvalla.
Seitä jytisi joka nostolla,pääasiassa ei pohjaakaan tavoitettu ja
suurimmaksi seiksi tuli 2,7kg yksilö joka otettiin ruokalaksi.Ennen
pelipaikoilta poistumista sain kontaktin suurempaan kalaan,aikani
ähellettyä pintaan nousi hiukan alle 6kg turska,Illalla seitä paistellessa
ja paikallisia kalanperkeitä vaanivia kissoja
hätyytellessä todettiin paikka äärimmäisen hienoksi maisemian ja mökin
puolesta ja venekkin toimivaksi peliksi joten varasimme kokoonpanon
toiseksikin vuorokaudeksi.

Päivä 4.
Puolilta päivin kalaan vaikka merenkäynti oli melko hurjanlaista. Kovin
etäälle emme enää uskaltautuneet mutta kalan makuun päästiin siitä
huolimatta,itse tempaisin 4,2kg sein hyvän tappelun päätteeksi,hetkeä
myöhemmin Tomille kolahti koukkuun "isompi turska" välivedestä. Otin
nostokoukun varalta lähemmäksi ja molemmat yllättäen,pintaan nousi noin
2,5kg ruijanpallas! Ilo oli suuri uuden lajin,ja äärimmäisen
suuren mielenkiinnon kyseistä otusta kohtaan. Se lähti muitta mutkitta
ruokakalojen joukkoon! Hetken vielä pilkimme suurempia erikoisuuksia
saamatta ja palasimme mökkiin fileeraamaan pallasta. Erikoinen kala
anatomialtaan,suolisto oli vain nyrkin kokoinen vaikka hyvänkokoinen
lätty tuokin ulkomitoiltaan oli. Sehän tarkoitti sitä että vaikka
turskaan verrattuna lihaa tulee ainakin kaksinkertaisesti. Pyöräytin
filettä korppujauhoissa ja nakkasin pannulle,höysteeksi tein
kalakastiketta ja ai että oli hyvää... Selvästi parasta kalaruokaa mitä
olen koskaan syönyt!

Hetken ruokaa sulateltua ja voimia kerättyämme siirryimme taas
vesille,merenkäynti oli vain pahentunut,meinasi alkumatkasta usko loppua
kalastukseen mutta äkkiä aaltoihin tottui,kalaa nousi mukavaan tahtiin
ja auringon laskettua sääkin tyyntyi,jäljelle jäi vain keinuttavia
maininkeja.
Kalaa tuli sellaiseen tahtiin että ranteita särki,samoiten jouduin
kaikuluotaimesta pistämään äänet pois koska tinnitys oli jo sitä luokkaa!
Ilma kylmeni kokoajan
joten sormet sinisinä palattiin mökkiin nukkumaan.

Päivä 5. mökissä laskimme että kun lähdemme ajamaan kello 11 niin
Suomeen saavumme muutamassa tunnissa.
Alkumatkaan meni kuitenkin useita tunteja huippu hauskoja
serpentiiniteitä puikottaessa. Nälkä hiipi suoleen ja päätimme poiketa
tähän väliin Narvikiin snägärille. Juustohampurilaiselle hintaa tuli
65nok eli 7,4€ olihan se perhanan kallis mutta kun syömään pääsi niin
voe pojat,paras hampurilainen mitä olen ikinä syönyt! Suosittelen
kyseista grillikiskaa kaikille,se on siitä kalamarketin/kalatorin punaisesta
tiilirakennuksesta tien toiselle puolelle(noin 100m),joen
viereen,parkkialueen ja taksi tukikohdan laitaan.

Hyvillä mielin matkaa jatkettua kuljimme reittiä Kiiruna,Pajala,Kolari
ja kaveri takaisin Kittilään ja itse Rovaniemelle.

Aivan huippureissu vaikkei sitä jättipallasta vielä saatukkaan!
« Viimeksi muokattu: 20.08.09 - klo:09:11 kirjoittanut Diyer »
-Pekka-

Poissa Kalaparkki

  • Yleisvalvoja
  • Merikalastuksen osaaja
  • *
  • Viestejä: 414
Vs: Offersöy (Lofootit) sekä Gryllefjord (Senja) 14-18.8.2009
« Vastaus #1 : 20.08.09 - klo:11:12 »
Viime vuoden kesäkuussa tuli poikettua samassa paikassa Gryllefjordissa. Hetki meni meilläkin ennenkuin vuokraaja löytyi. Mikähän ihme siinä on, ettei tuolla ole tapana monessakaan paikassa "mainostaa" sen vertaa, että olisi edes pieni opaste paikalle saapuvalle turistille.  ???
Veneissähän ei ollut ohjauspulpettia, oli vähän kettumaista ajella sillä suht. isossa aallokossa.
Mökit on kyllä asiallisia ja sijainti hyvä, paikkaan pääsee suoraan lautalla Andenesistä.

Poissa Diyer

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 34
Vs: Offersöy (Lofootit) sekä Gryllefjord (Senja) 14-18.8.2009
« Vastaus #2 : 20.08.09 - klo:13:03 »
Joo,tuo mainoksettomuus ihmetyttää,sanoin kaverilleni tuolla että jos markkinoisivat paremmin kyseistä paikkaa niin sehän olisi pirun suosittu mesta! Tilavat majoitteet mahtavissa maisemissa eikä kalavesissäkään ole valittamista.

Ja tuon veneen ohjaus ongelman itsekkin pistin merkille,lievästi sivuttaisessa aallokossa ajeltiin reilun kilometrin verran niin oli pakko pysähtyä ja vähän venytellä.Tuohan on maailman epäergonomisin asento miten käsi pitää taivuttaa lähes "poliisi-otteeseen" että saa kaasua ja ohjausta hallittua perämoottorin kahvasta käsin!  ;D

"Onneksi" omassa veneessäni on samankaltainen ongelma,harvemmin sillä ajelen mutta oli pikkusen treenattu tuota vasemman käden taakse taivutusta.

Kuitenkin luulen että tulen käymään vielä uudestaankin tuolla Gryllefjordissa.
-Pekka-

Poissa Vesa / Kislex

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 60
Vs: Offersöy (Lofootit) sekä Gryllefjord (Senja) 14-18.8.2009
« Vastaus #3 : 25.10.09 - klo:22:13 »
Me käytiin Gryllefjordissa myös viime vuonna. Hyvä paikka, tosin tuulen kanssa täytyy vaan kerätä rohkeutta keskimääräistä enemmän. Eikä ihan outoa ollut laidan yli yrjöminenkään ;D

http://www.kislex.net/2008.html

Tätä Offersöytä ollaan mietitty ens vuoden paikaksi mutta ei vielä oikein tiedetä mihinpäin lähdettäs