Kirjoittaja Aihe: Avioehto  (Luettu 3847 kertaa)

Poissa kalamika

  • Norjankävijä
  • *
  • Viestejä: 50
Avioehto
« : 23.02.07 - klo:20:46 »
Pistetääs ajattelun aihetta: Itse kysäsin suullisen ehdon ettei kalareissuista rutista; tosin muuten on joutunu raatamaan toistakymmentä vuotta...Mites noi muilla, josvaikka nuoremmat ottais opikseen..Kaikki käy kuhan kalalle pääsee?
Voi kun pääsis kalalle..

Poissa Rigger

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 112
Vs: Avioehto
« Vastaus #1 : 23.02.07 - klo:21:30 »


No eihän se huonosti ole jos kalalle pääsee.  :D

Poissa Mauno / Merikalastus.info

  • Admin
  • Lähes Kaiken Merikalastuksesta Tietävä
  • *
  • Viestejä: 1591
  • MC-Team
    • RP-Team
Vs: Avioehto
« Vastaus #2 : 23.02.07 - klo:21:57 »
No siinä mielessä itsellä asiat hyvin, että kovin monta kertaa ei rouva oo pistänyt vastaan kalareissuja, vaikka ei rengastamisen aikaan kyllä ollut näistä asioista puhetta :)
Toki välillä tulee kommenttia, että onko se ihan pakko niin ja niin monta kertaa käydä Norjassa.
Suurin syy kyllä tällä hetkellä reissujen vähenemisiin on tuo pikkuinen kalastajanalku, mutta eipä mee montaa vuotta, ku voi ukkelin ottaa kalalle mukaan.

Tuolla Riggerin kalastustyylillä en ainakaan kissakaloja yritä pyytää ;D

Poissa Rigger

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 112
Vs: Avioehto
« Vastaus #3 : 23.02.07 - klo:22:14 »

Tuolla Riggerin kalastustyylillä en ainakaan kissakaloja yritä pyytää ;D


Siihen täytyy käyttää suojusta.  ;)

Poissa stepi

  • Norjan merikalastuksesta kiinnostunut
  • Viestejä: 3
Vs: Avioehto
« Vastaus #4 : 26.02.07 - klo:17:20 »
Vielä viime kesäkuussa vaimo hiukan valitteli norjan reissuista, mutta heinäkuussa oli jo ääni muuttunut ku rupesin kulkemaan kummankin pojan kanssa norjassa, saapahan vaimo olla ihan yksikseen sen aikaa ku ollaan herrojen kesken kalassa.

Ei ole sillä lapsen riemulla rajaa ku 5v poika saa 1.5kg turskan tai turskaleen kuten se itte asian ilmaisi :)

Poissa esa karpoff

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 125
Vs: Avioehto
« Vastaus #5 : 27.02.07 - klo:12:38 »
Mikä perskeles, son ku pittää aina tuntea huonoa omaatuntoa, ku tulee kalasta.  Niin son vaivannu minuaki, eikä oo auttanu vaikka, joskus vastapainoksi oon ollu mierontielläki jonku päivän.  Nyt vanhemmiten oon huomannu, että viettien määrä on vakio.  Jos esim. tuo naaraisiin kohdistuva hiipuu, ni eikö kalalle sitten.  Enkä enää vaivaa päätäni moisella. 

Tässä pari vuotta takaperin olin kaverin kanssa meritaimenen pyynnissä Tenovuonolla.  Yhdestä saaren salmesta löytyi parvi, kolmeakin oli yhtäaikaa kiinni, vaikka vapojakaan ei ollut sen enempää.  Tosi hieno sauma peilityynellä merellä.  Mutta silloin kääkätti puhelin, ja minä hullu vastasin. 
"Heti kotiin, talo palaa!"  Minä veivasin taimenta sisään ja olkapäällä pietin puhelinta, joka huusi korvaan niin että sattu. 
S'oli pirullinen tilanne ja  minä änkytin rauhoittavasti "No, ei tässä nyt oikein joua, taimentaki tullee just nyt ihan pirusti" 
Sitä mun ei olis pitäny sanoa. "S.....na!" ja klik! 
Puhelin vaikeni.  No, ongimme tietenkin vielä pari pulskaa hopeakylkeä.  Kerroin sitten kuitenkin utelevalle kaverille puolihuolimattomasti että,
"Vaimo se vaan oli, ja että talo palaa."   No, hän sai minut suostuteltua lähtemään.  150km jurruuttelua kotiin ja kysymään "Mikä hätänä?"   Paloauto seisoi vieläkin pihalla.  Oli ollut ukkonen ja räväyttänyt eteiseen.  Vaimo oli ollut imettämässä poikaa makuuhuoneessa, eikä uskaltanut ulos.  Soitti sitten neuvokkaana piharakennuksessa olevalle serkulleni, että tulee pian apuun kun talo on ilmeisesti tulessa.  No hän oli oitis tullut sisään ja heittänyt eteisen palavat vaatteet kartanolle ja repinyt palavat panelitkin seinästä ja vintannut perässä vielä pari tuolia. 
Eihän siinä minua olisi tarvittu.  Palokuntakin oli vain kaikelta varalta valmiudessa, ettei talo uudelleen syty.
No kerettiin me onneksi edes kymmenkunta pulskaa taimenta saada.
« Viimeksi muokattu: 27.02.07 - klo:14:34 kirjoittanut esa karpoff »
Kalastus ei ole harrastus - se on vietti

Poissa tonimv

  • Yleisvalvoja
  • Lähes Kaiken Merikalastuksesta Tietävä
  • *
  • Viestejä: 866
Vs: Avioehto
« Vastaus #6 : 01.03.07 - klo:19:38 »
Hyvin on saanut Norjassa reissailtua , n.30 reissua jo takana ja ei ole vielä hiipumisen merkkejä. Vaimoki viihtyy siellä ja viihtyy merellä , niin eipä se paljon viiti napista. Tosin välillä pitää vaimon mieliks suunnata etelään päin , mutta sehän käy hyvin talvipakkasilla  :)

Poissa esa karpoff

  • Vakavampi harrastaja
  • *
  • Viestejä: 125
Vs: Avioehto
« Vastaus #7 : 02.03.07 - klo:11:22 »
Joo, tuonne merelle sitä vaimoa saa enään aniharvoin.  Syykin on selvä.   Taas yksi pitkästyttävä tarina:

Tuossa 90-luvun puolivälissä ostettiin oikeen paatti, sellainen Norjassa tehty sharkki.  Puinen kalastusalus, jossa oli kunnon kajuutta.  Kauppa tehtiin Kirkkoniemessä.  Mukaan tuli oikein rekasta tehty kunnon traileri, jolla se piti siirtää Tenovuonoon.  No, Norjan polisit oli kai kateellisia ulkolaiselle, eivät antaneet siirtolupaa.  Minä kimpaannuin koppahatuille ja päätin luovuttaa tarpeettoman trailerin romuraudaksi ja ajaa Retumme ulkomeren kautta (400km) heti seuraavana viikonloppuna, kelillä kuin kelillä.  Olihan se kunnon Norjalainen vene, jollaisia on jo parisataa vuotta tehty juuri näille merille.  "En liten storm, ellers pent vär" (pikkumyrsky, muuten nätti ilma), norjalainen merisää Lohdutti meitä ja ei muuta kuin nokka ulapalle.  Kolme päivää sitä kesti ja yötä.  Alku meni vauhdilla kunnon sydöst pukkasi parinkymmenen metrin valtameriaaltoja, joilla surffasimme ennätysvauhdissa Vardöhön josta ostettin loppumatkalle uudet merikortit.  Seuraava etappi Hamminberg ja yöpyminen ankkurissa aavakaupungin hautausmaan edustalla.  Minnaa ei nukuttanut.  Sitten pitkä päivä ja vähän yötäkin luovimista rannan tuntumassa jotta vene kestäisi Berlevågiin.  Murkinaa rinnan alle ja pikku torkut Berlevågin kalakaupungissa ja liikkeelle ennen kukon pieremää, etteivät estä, nuo sääprofeetat.  Heti satamasta päästyämme iski ilma.  Tanahornin ympäri pääsy olisi kynnys, ajattelin kun luovin venettä pysymään pystyssä.  Meidät oli nähty jostain kiikarilla.  "Liikkeellä on hullut suomalaiset" sanottiin.  Yhteyttäkin olivat yrittäneet, jotta tulisimme pois kuolemasta, emme kuulleet.  Ei ollut meri-ilma ja paattimmekin surkean pieni myrskyyn joka pian muuttui organiksi, vesi nousi ilmaan ja meri muuttui valkoiseksi.  Kone jyskytti neljä tuntia täydellä teholla paikallaan, organ oli vahvempi.
Teräksinen paarlasti irtosi ryskytyksessä ja meinas hajottaa veneen. Oli se viston kuulosta ryskettä, kun lankunpätkiä lenteli ja paritonnia terästä velloi veneen sisällä, koputellen poistumistietä veneen kyljistä.  Nyt päätin kääntyä.  Pahasti kallistuneella purkilla oli temppu, jota en mielellään enään tee.  Pelastuimme ja saavuimme kyljellään ja rampana, kuin "Linkku-Pietu" Berlevågin aallonmurtajien suojiin.  Onneksemme oli myöhäinen ilta, eikä vastaan ottajia näkynyt.  Yö vasaran pauketta ja vähän sahauksia, muutama kirosana ja aamulla takaisin.  Ilma ei ollut paljoakaan parempi.  Mutta eilisestä viisastuneena, onnistuttiin väistämään pahin organ.  Luovimme ihan rannan tuntumassa, ja päästiin Tanahornin ohi aivan varpaita nuolemalla (joskus on oltava nöyrä).  Kun tuo pirun silhuetti katosi sitten takavasemmalle,  luulin että nyt helpottaa.  Mutta siitä se helvetti vasta alkoi, aalto putosi enään viisi metriseksi, mutta jokainen nosti paatin pystyyn vuoroin kokka taivastakohden vuoroin potkuri huusi tyhjää ja väliin muutaman metri vapaata pudotusta tuolla kuuden tonnin moukarilla, voi mitä pauketta ja ryskettä.  Viisi metriä korkean paattimme ajoikkunasta näkyi vuoroin lokkeja ja vuoroin turskia.  Seinä, seinä, seinä...  Sitä kesti yksi kokonainen päivä.  Mutta, metri metrilä, pääsimme eteenpäin, kuin etana "hitaasti mutta varmasti".  Retun ruorihuone oli toisessa kerroksessa lukaaliin nähden.  Kerran paatti heilahti yllättäin, niin pahasti poikittain, että tipahdin ruorista päistikkaa alakertaan.  "Luut ehjät", salamana takaisin, ennenkuin paatti kääntyy poikkituuleen ja kaatuu seuraavaan aaltoon.  Taas onnistuin väistämään tuhon, vaimo piteli alhaalla pöydän jalkaa (ettei se kaadu).  Huutelin hälle, "Tuo ei ollut tavallinen töyssy, vilaseppas mitä siellä kannella tapahtui".  Sinne ei ollut asiaa.  Takakannella pyyhki parimetrisiä aaltoja ja väliin se näytti olevan väärin päin.  Mutta ikkunasta hän näki, ettei Amigoa (pelastusvenettä) enää ole.  Vain muutama metri köyttä liehui takatuhdista.  Jollamme oli sukeltanut aallon läpi ja oli meinannut vetää koko aluksen nurin.  Onneksemme köysi katkesi.  "Tsau!" Tuuli vei Amigon suoraan Pohjoisnavalle, en viitsinyt lähteä perään.  Taivas, meri, taivas, meri, katselin perin outoja maisemia, leijaillen väliin vapaassa pudotuksessa rysähtäen takaisin todellisuuteen.  Tilanne oli kriittinen, mutta vakaa.  Kaikkeen sitä tottuu ja tätä oli siedettävä koko ikuisuudelta tuntuvan päivän.   Iltaa kohden tilanne näytti siltä, että olemme taas selvinneet hengissä.  Kunnes moottori alkoi pätkiä ja sammui.  Yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes ei enää käynnistynyt.  Nyt tuli kiire rakentaa laahaus ankkuri, joka pitäisi veneen suorassa tuulta vasten, muuten se on menoa.  Hätä keinot keksii.  Se hoitui, en muista miten.  Äkkiä konehuoneeseen, tiesin mikä on vialla, "Deaseltankki on täynnä kermavaahtoa, se ei tule filtterin läpi koneelle".  Etsin kuumeisesti letkua joka sopisi filtterin ohitukseen.  Vene oli uusi, en löytänyt, ei sitä edes ollut.  Tyrskyävä Tenovuonon itäranta läheni uhkaavasti.  Vaimo suostutteli minua soittamaan meripelastukseen.  En tahtonut tehdä sitä, ennenkuin laskin ajautumisemme kallioihin suhteutettuna mahdollisen pelastajan saapumiseen, jottei tulisi turhaa hälytystä.  Minä touhusin koneen kimpussa ja vaimo tyrkytti luuria väliin noin tunnin verran.  No pitihän se soittaa.  Lupasin kuitenkin perua hätäkutsumme, jos tilanne laukeaa.  Tunti vielä toivottomalta tuntuvaa tehtävää ja kalliot tyrskyivät jo uhkaavan lähellä.  Älä huoli, sain kuin sainkin moottorista irroitettua putken, jonka katsoin sillä hetkellä tarpeettomaksi, ja sovitettua uudelle paikalleen tankin ja moottorin väliin.  "Lähetään kotia" sanoin ja starttasin muina miehinä myllyn.  Soitin meripelastukseen ja peruin turhat hätäilymme.  Loppu meni muuten hyvin, mutta vaimolle jäi vähän traumoja. 

Minna teki siitä reissusta raportin lokikirjaan, joka on kiertänyt näyttelyitä taideteoksena...
« Viimeksi muokattu: 02.03.07 - klo:13:25 kirjoittanut esa karpoff »
Kalastus ei ole harrastus - se on vietti

Poissa Kalaparkki

  • Yleisvalvoja
  • Merikalastuksen osaaja
  • *
  • Viestejä: 414
Vs: Avioehto
« Vastaus #8 : 02.03.07 - klo:13:52 »
Se on hyvä tietää että holkerin pyynnissä on mukana mies joka ei turhia hötkyile vaikka jotain yllättävää tulisi eteen.  ;D

Poissa spok

  • Norjan merikalastuksesta kiinnostunut
  • Viestejä: 9
Vs: Avioehto
« Vastaus #9 : 16.03.07 - klo:16:56 »
eukko harrastaa sukellusta joten ei tule napinaa kun vaan ottaa sukelluskamat mukaan.
niin ja tietty eukko on otettava mukaan. suomessa ruustiina valittaa vaan liian pienestä veneestä.